Kuupäivät

TAPAS

Tapas on kolmas Niyama. Sillä tarkoitetaan itsekuria, jonka myötävaikutuksella poistamme itsestämme kehitystämme haittaavia ominaisuuksia. Nojaamalla ratkaisuissamme Yamaan ja Niyamaan hävitämme itsestämme ahdistusta ja elämänvastaisia ajattelumalleja ja säännöllisellä asanaharjoituksella poistamme kehon epäpuhtaudet. Se, että mielessämme tiedämme ja hyväksymme Yaman ja Niyaman ja Asanan ei siis vielä ole joogaa. Tapas tarkoittaa halua seurata käytännössä näitä suuntaviivoja ja myös ponnistelua sen toteutumiseksi. Haastavaa on usein se, että kun meillä olisi tahto näyttää miten hyviä ihmisiä olemme, meillä ei ole siihen tilaisuutta. Tilaisuus saattaa ilmetä sitten, kun emme juuri jaksaisikaan ottaa muita huomioon luopumalla jostain.

Tapas ja tahdonvoima ovat kaksi eri asiaa, koska ne kumpuavat eri lähteistä. Tahdonvoima on egon voimaa. Tapas on sielun voimaa ja sielun hoitamista oikeanlaisella säätelyllä. Kun elämme sielussamme, itsekurista tulee luonnollista. Ymmärrämme mikä merkitys on pidättäytyä mielihaluistamme suuremman asian saavuttamiseksi. Jotta Yama- ja Niyama-periaatteet toteutuisivat, meillä täytyy olla sisäisesti voimaa kieltäytyä hetkellisistä houkutuksista ja kieltää itseltämme tietyt käyttäytymismallit. Tapas on erittäin vaativa osa joogaa, mutta kertoo joogaharjoittelusta todella kuvaavasti. Jooga on toimintaa ja oikeanlaisia tekoja. Me pidämme mielemme kurissa, valitsemme vapaaehtoisen hetkellisen kärsimyksen, jotta voimme elää hyvyydessä ja tasapainossa. Tiedämme, että vain ego kärsii tilan vähentyessä sen ympäriltä, sielu saa tilaa. Opimme vähitellen sietämään tätä lievää luopumisen piinaa, koska tiedämme sen johtavan hyvään kaikkien kannalta.

Tapas onkin ensimmäisenä tarjolla, kun aloitamme Ashtangajoogan, koska alusta asti pyrimme päivittäiseen harjoitteluun. Asanaharjoituksessa suurin vastustajamme on yleensä kuitenkin mielemme eikä kehomme. Mielen asteittainen tyynnytys tapahtuu vakaalla päätöksellä tehdä harjoitus olosuhteista ja mielen ailahteluista huolimatta. Myös hermosto tarvitsee aikaa mukautuakseen harjoitukseen ja siksi emme väkisin ala venyttää kehoa tai avata sitä lukoista. Totutamme kehoamme asanaharjoitukseen sen omilla ehdoilla emmekä pakota tai piiskaa sitä liian voimakkaisiin harjoituksiin. Emme myöskään vie mekaanisesti harjoitusta läpi, sillä kaikki tämä on Ahimsan vastaista. Kyse on uuden elämäntavan sisäistämisestä ja siitä, että vuodesta toiseen vietämme säännöllistä elämää ja puhdistumme menneisyydessä syntyneistä ehdollistumista. Lisäämme elämäämme sitä minkä tiedämme hyväksi ja oikeaksi ja annamme sen vaikuttaa emmekä siis anna valtaa hetkellisille impulsseille emmekä laiskuudelle .

Pitkään kestänyt säännöllinen asanaharjoittelu auttaa ymmärtämään Tapaksen merkityksen ja antaa voimaa hillitä mielihaluja. Saamme runsaasti uutta energiaa ja tämä ylimäärä meidän tulisi joogaajina käyttää aina sekä omaa henkistä kehitystä edistävästi että muiden hyväksi. Näin saavutamme uusia ulottuvuuksia ihmisenä olemisesta ja meissä herää erilaisia kykyjä, joita emme voi saavuttaa ilman tasapainoa ja puhdasta kehoa. Harjoitus puhdistaa hermostomme taaten tiheämmän hermoverkoston ja nopeamman informaation siirtymisen elimistössämme. Meistä tulee herkempiä ja tunnemme asioita, joita emme voi nähdä. Puhdas ja terve keho välittää informaatiota ympäristöstämme eikä meidän tarvitse sitä kerätä aktiivisesti havainnoimalla. Intuitiomme ohjaa meitä kaikessa.

Patanjali mainitsee Sadhana Padan alussa viisi inhimillisen kärsimyksen aiheuttajaa. Kahteen niistä voimme alusta asti tietoisesti vaikuttaa ja näin meidän myös kannattaa tehdä. Ne ovat Raga ja Dvesa. Raga on sitä, että mielemme kiinnittyy mielihyvää tuottaviin asioihin. Dvesa on sitä, että mielemme pyrkii välttämään ikäviä kokemuksia. Nämä kaksi asiaa pitävät meidät juurtuneina harhaan. Niihin takertuneina pysyttelemme itse luomassamme maailmassa ja kärsimyksessä.

Raga on siis viehtymystä johonkin. Miellyttävä kokemus jättää miellyttävän muiston. Mielemme suuntautuu uudestaan kohti miellyttävinä kokemiamme asioita ja haluaa toistaa miellyttävän kokemuksen. Muisto saa tilaa mielessämme ja ehkä se ilahduttaa voimallaan, sillä siitä saa syyn elää. Luultavasti se myös vaatii sen, että tarve täytyy tyydyttää. Halu voi kasvaa entisestään niin, että ihminen ei juurikaan kykene ajattelemaan muuta kuin tarvettaan ja odottaa vain sen tyydyttämistä. Ja jos mielemme hallitsee meitä, riippuvuudesta tulee elämän keskipiste ja edellytys. Tämä on henkilökohtainen helvetti.

Mitä pidemmälle halu kehittyy ja voimistuu, sitä enemmän ihmisen mieleen kehittyy negatiivisuutta. Ihminen muuttuu vihaiseksi, kovaksi, sulkeutuneeksi ja muilta tunteiltaan lamaantuneemmaksi. Joogan tehtävä on kääntää pyörän suunta. Kaikkien riippuvuuksienkin takana on siis aluksi miellyttävä kokemus, jota ihminen haluaa toistaa. Se miten voimakkaasti takerrumme miellyttävään kokemukseen heijastelee sitä, että meiltä on jäänyt puuttumaan jotain olennaista, jotta olisimme voineet kasvaa tasapainoisiksi.

Voimakkaasti hallitseva Raga – takertuminen mielihyvän kohteisiin – synnyttää jo itsessään meissä Dvesan eli mielipahan välttämisen. Elämämme voi kasvaa myös Dvesan ympärille siten, että joitain asioita tai tilanteita vältämme aina vaikka se tarkoittaisi suuria ponnisteluja. Kaikki minkä koemme epämiellyttävänä ja vältettävänä meidän tulisi kuitenkin kohdata. Joskus mielemme jää kiinni menetyksiin tai ikäviin muistoihin ja pyöritämme niitä mielessämme ja näin elämme näissä muistoissa emmekä todellisuudessa. Ne voivat toki vaikuttaa alitajuisesti ja silloin emme tiedosta miksi elämä tuntuu raskaalta tai pelottavalta. Ehkä tiedämme, että kaikki ei ole kohdallaan, mutta emme näe syytä. Tässä on kyse traumasta.

Luultavasti yksi vaikeimmista asioista inhimillisesti katsottuna on todellinen anteeksianto. Se sisältää nimittäin sen mihin jooga pyrkii: kaikkien tosiasioiden hyväksymistä tässä ja nyt ja vapautumista kaikista itsekkäista tunteista. Kuvittelemme helposti, että jos voimme vaikka olla tapaamatta jotain ihmistä, unohdamme myös loukkauksen tai epämiellyttävän kokemuksen, joka meillä on ollut hänen kanssaan. Tietoinen mielemme unohtaakin ja tunnemme luultavasti helpotusta ja riemua siitä, että asia on jäänyt taaksemme. Alitajuntamme on tekemisissä todellisuuden kanssa ja vaikuttaa sitten muuta kautta. Se voi tuoda käsittelemätöntä asiaa esiin meissä joko ärtyneisyytenä, pelokkuutena, häpeänä, vihana tai itsevihana. Aina ei tietenkään ole kyse siitä, että meillä olisi tietoisesti ristiriitaa jonkun toisen kanssa. Esimerkiksi lapsuudessa koetut vääryydet, jotka ovat elämää loukkaavia, vaikuttavat niin syvällä, että ne helposti muuttuvat sairauksiksi. Emme tiedä olevamme katkeria, koska mielemme ei näe asioita niin. Kehomme käyttäytyy kummallisesti ja mielemme saattaa olla häiriintynyt. Jos monet anteeksiantamattomat asiat ja niihin kytkeytyvät ihmissuhteet jäytävät sisimpäämme, emme voi koskaan kehittyä henkisesti. Emme voi tosiasiassa jättää yhtäkään asiaa taaksemme, jos haluamme puhdistua. Emme voi siis joogan tiellä valita mitä haluamme käsitellä ja mitä emme. Selvitämme kaikki omat vaikeutemme kohdata tiettyjä tilanteita ja tiettyjä ihmisiä.

Miten Ragaa ja Dvesaa sitten muutetaan, miten hillitään omaa mieltä menemästä mielihyvän perässä ja välttämästä mielipahaa? Ensimmäinen askel on tulla tietoiseksi siitä mikä omassa elämässä ja elimistössä on motivaattorina. Mikä on oman elämän tarkoitus ja mihin suuntaan tai mistä poispäin itse yleensä kulkee? Aivojemme hypotalamus säätelee meissä automaattisesti sitä, että suuntaudumme mielihyvään ja pois mielipahasta. Jooga menee autonomisen hermoston säätelyn yläpuolelle. Kun kehomme ja hermostomme puhdistuu ja jos sen lisäksi noudatamme parhaamme mukaan elämää tukevia periaatteita – Yamaa ja Niyamaa -, me vaikutamme pitkällä aikavälillä myös hypotalamukseen ja muutamme tämän ohjeistuksen.

Joogan näkökulmasta ilman henkisiä vakiintuneita periaatteita ihminen on eläimen tasolla ja ottaa käskyjä vastaan aivoiltaan. Nämä käskyt syntyvät menneisyyden kokemusten perusteella ja ovat aina pelkästään meidän itsemme – egomme – parhaaksi. Tapaksen avulla eli tietoisella ponnistelulla voimme päästä mielen rajojen ulkopuolelle sekä irti menneisyydestämme ja mekaanisesta käytöksestämme. Kun olemme herkkiä ja puhtaita, osaamme valita. Länsimaiselle ihmiselle valitseminen on vaikeaa, koska mieli haluaa kaiken. Meillä on kaikkea yltäkylläisesti tarjolla, mutta koska meiltä puuttuu fokus ja Tapas, turhaudumme. Tapas antaa todellisen mahdollisuuden löytää harmonia sisäisesti ja ulkoisesti olosuhteista riippumatta.

Aloitamme Tapaksen noudattamisen siis asanaharjoituksella. Sitä seuraa parempi tiedostaminen omista tunteista ja sen jälkeen voikin alkaa valita uudella tavalla tilanteissa, jotka eivät itselle tunnu niin ylivoimaisilta. Jos meillä on siis riippuvuus, emme käy ensimmäisenä siihen käsiksi, vaan pyrimme olemaan hereillä kaikissa tilanteissa ja katsomme omia valintojamme. Voisimmeko valita jossain tilanteessa oikein mukavan sijaan? Voimmeko valita epäitsekkäästi edes pienissä asioissa ja vahvistaa hyvyyttä kokonaisuuden kannalta? Joogassa aloittelija ei yleensä ole kiinnostunut Tapaksen henkisestä puolesta, koska se olisi vain pakottamista ja omien tarpeiden tukahduttamista. Niin kauan kuin itsellämme on paha olo ja olemme tarvitsevia, emme kykene luonnollisesti ottamaan muita huomioon. Emme voi antaa omastamme, kun tarvitsemme itse niin paljon tai ainakin laskelmoimme mitä voimme antaa ja mitä emme. Onneton ihminen ei oikeastaan voi harjoittaa henkistä Tapasta, koska energian pitäisi ensin suuntautua oman tasapainon löytämiseksi. Ensin siis on hoidettava itseään asanoilla ja otettava suunta Yamaan ja Niyamaan ja tultava tietoiseksi siitä milloin laiskuus – ego – saa vallan. Kun olemme tietoisia ja voimme paremmin, olemme luonnollisesti avoimia auttamaan muita ihmisiä.

Esimerkiksi maanis-depressiivisyys ja senkaltaiset lievemmin ilmenevät epätasapainotilat, ovat juuri tämän Raga-Dvesa-heikkouden ilmentymää. Taustalla on emotionaalinen ongelma, joka on hermostoomme varastoituna. Haluamme pelkästään mielihyvää, koska meillä on sisäisesti paha olo. Vaikka emme olisi sairastuneet mielialahäiriöön voimme silti kokea, että elämämme poukkoilee kahden ääripään välillä: toisinaan koemme, ettei mikään voi estää voittokulkuamme, olomme on suunnattoman energinen ja sitten taas putoamme alas tästä hyperaktiivisesta tilasta ja koemme turhautumista, yksinäisyyttä ja masennusta. Mikään ei tunnu miltään. Tähän vaikutetaan sillä, että ei mennäkään mahtipontisuudella mukaan siihen korkeaan energiaan, vaan itse hillitään nimenomaan näitä onnellisuuden ja kaikkivoipaisuuden tunteita. Voimme olla onnellisia, mutta emme lähde hurmioon emmekä egon ylpeyteen. Kun emme nosta energiaamme mielikuvilla ja toiminnalla huippuun asti, emme myöskään putoa vauhdilla alas. Energia voi nousta vasta sitten korkeaksi, kun hermostomme sietää sitä. Jos positiivisuus on rauhallista ja pulppuua kehostamme, se on todellista. Tunnetason yltiöpositiivisuus on yleensä valheellista. Joko ihminen pääsee vauhtiin olosuhteiden tai jonkun toisen ihmisen ansioista tai sitten hänellä on tarve todistaa itselleen tai muille, että hänellä on voimaa ja rohkeutta. Sellainen positiivisuus johtaa stressiin ja romahdukseen.

Ashtangajoogassa ja monissa muissakin henkisissä traditioissa painotetaan sitä, että meillä tulee olla vain yksi harjoitus tai tarkemmin sanottuna meidän tulee sitoutua yhteen traditioon. Ulkopuolelta katsottuna se voi tuntua kaventavalta ja liian sitovalta, mutta sisältäpäin ja kokemuksellisesti ymmärrettynä kaikki onkin päinvastoin. Jos asiaa katsotaan Ashtangajoogan perinteen näkökulmasta, niin ensimmäisenä aloitetaan asanaharjoitus ja tarkoitus on kasvattaa omaa kapasiteettia niin, että saamme harjoituksen osaksi elämäämme emmekä tee sitä pelkästään silloin kun se tuntuu meistä mukavalta ja sopii muuhun elämäämme. Ymmärrämme alusta asti sen, että harjoitus tuo elämäämme jotain sellaista mikä ei muuten ole omissa käsissämme. Se hoitaa meitä syvältä psyykkis-fyysisesti.

Joskus ihmiset pääsevätkin heti hyvään rytmiin ja harjoitus tuo elämään rentoutta ja energiaa. Mieli alkaa kuitenkin aika pian löytää syitä siihen, ettei tarvitse harjoitella. Olohan on jo hyvä. Ego iloitsee. Tai sitten keho tuntua kipeältä, raskaalta ja mieli kehittää mitä vain, että se saa vallan takaisin. Ainoa keino päihittää mieli on tehdä harjoitus siitä huolimatta mitä mieli selittää. Kun toistamme tätä vuodesta toiseen, alamme saada mielen haltuumme ja käännämme tämän suhteen oikein päin: saamme mielestä käyttökelpoisen välineen emmekä enää itse ole mielemme välineenä toteuttamassa kaikenlaisia päähänpälkähdyksiä.

Mielemme siis sanoo: “Nyt on parempi levätä, tunnen sen..” Ja laiskuus on mennyt läpi, olemme ottaneet sen tosissamme. Haastavaa on tehdä harjoitusta silloin, kun se ei tunnu tuovan mitään ylimääräistä hyvää oloomme ja vielä enemmän silloin, kun se nostaa pintaan vanhoja epämiellyttäviä muistoja ja kokemuksia. Jälleen kerran mielemme kehottaa meitä väistämään. Jos olemme tietoisia tästä mekanismista sisällämme, emme kuuntele sitä, vaan harjoittelemme.

Kun harjoitus kestää vuosia, mielemme löytää uusia uloskäytäviä. Mietimme voiko yksi harjoitus antaa meille kaiken. Ja suuntaamme kenties uudelle kurssille tai uuden opettajan luo ja innostumme kaikesta uudesta. Täällähän se oikea harjoitus olikin! Niin moni asia tuntuu paremmalta ja olomme tuntuu vapaammalta. Kun jatkamme tätä rataa vuodesta toiseen, huomaamme ehkä, että olemmekin seuranneet mieltämme paikasta toiseen ja onnistuneet välttämään kaikki karikot. Kehitys onkin pysähtynyt ja olemme tehneet itsellemme karhunpalveluksen. Olemme tehneet sitä mikä oli miellyttävää emmekä sitä mikä olisi meitä kasvattanut. Olemme ehkä suorittaneet joogaharjoituksia, mutta tehneet sen olematta kosketuksissa syvimmän olemuksemme kanssa.

Yhden harjoituksen merkitys on siinä, että se alkaa hienovaraisesti ja hyvin syvältä muuttamaan meitä. Se vaikuttaa hermostoomme, aivojemme eri osiin ja niiden vuorovaikutukseen ja me kasvamme tähän pikkuhiljaa. Jos sitten vaihdamme harjoitusta, kaikki jää kesken. Toinen perinne lähteekin ihan toisenlaisista lähtökohdista. Me emme siis ole tietoisia siitä mitä meissä tapahtuu hermoston ja tajunnan tasolla, mutta me voimme sen tietää joogaperinteen kautta. Tämä on myös ainoa turvallinen tapa, koska silloin myös opettajamme tietää mitä meissä tapahtuu kuljettuaan samaa reittiä. Jos teemme omia ratkaisuja, olemme niistä itse vastuussa ja saatamme päätyä tilanteeseen, jossa emme enää ymmärrä tunteistamme, ajatuksistamme tai tuntemuksistamme mitään. Liian moni erilainen voima hajottaa meitä. Vanhoissa joogateksteissä mainitaan, että on tärkeää pysytellä valitsemallaan tiellä keskeytyksettä loppuun asti.

Tekstille tulee jatkoa…