Kuupäivät

JOOGAPROSESSI

Joogaharjoittelu lähtee usein siitä, että ihminen haluaa parantaa elämänlaatuaan, haluaa voida paremmin tai kaipaa enemmän syvyyttä ja sisältöä elämäänsä. Joskus jo alkeiskurssilla voi kokea itsensä pienessä mittakaavassa uudestisyntyneeksi; olo on energinen, mieli vapaampi ja iloinen, keho sykkii elämää. Ego (mielen mekaaniset toiminnot) on hetkeksi hiljentynyt ja ihminen tuntee ainoastaan olemassaolon riemua ilman minkäänlaista painetta tai arviota siitä pitäisikö asioiden olla toisin. Tässä olotilassa yhteys muihin ihmisiin on auki ja tunne kaiken olevan yhteenkuuluvuudesta voi yllättää. Egon luoma harha omasta erillisyydestä ja siitä johtuva ulkopuolisuuden tunne katoavat hetkeksi. Täydellisempi uudestisyntyminen voi tuntua houkuttelevalta.

UUDESTISYNTYMINEN = EGON KUOLEMA

Joillekin on jo ennen joogan aloittamista selvää mikä on oman todellisen itsen ja egon välinen ero. Joillekin se selviää joogaharjoittelun myötä. Kuitenkin ihmisen sisällä kuuluu kaksi ääntä. Kaksi eri suuntaan vetävää voimaa, jotka ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Egon ääni on voimakkaampi. Joogassa opetellaan erottamaan nämä kaksi ja sitten jättämään pikkuhiljaa egon vaatimukset huomiotta, jotta päästään egon ohi omaan totuuden sisältävään ytimeen.

Tämä on yksi joogaprosessin taso ja se jatkuu suurimmalla osalla joogaavista ihmisistä läpi elämän. Kyse on siis siitä, että ihminen haluaa ponnistella ymmärtääkseen itsensä ja egon välisen eron ja haluaa vahvistaa itsessään epäitsekkyyttä, rehellisyyttä ja aitoutta. Kun oma ydin löytyy, egon liikkeet näyttäytyvät selkeämmin ja niihin saa tarpeellista etäisyyttä. Mieli tyyntyy eikä ihmisellä ole painetta ratkaista ongelmia päänsä sisällä. Sitten kun on valinnan edessä, oikean vastauksen löytää sisältään ajattelematta, ponnistelematta. Lyhyesti kysymys on siitä, että ihminen pääsee irti mielensä jännitteistä ja ehdollistumista ja tuntee sydämellään kussakin tilanteessa mikä on oikein.

On kuitenkin aivan mahdollista, että joogaharjoituksella vahvistaa vain egoaan. Jos harjoittelu on itsekeskeistä keskittymistä ja kilpailuhenkistä suhteessa itseen tai muihin ja jos ei joogan lähtökohtaisia periaatteita (Yama, Niyama) ota huomioon, harjoittelu voi jatkuvasti vahvistaa vääränlaista itsetuntoa ja olla tätä kautta pelkkää egotrippailua. Harjoituksen arviointi tai harjoituksen kautta minkä tahansa paremmuuden todistelu itselleen tai muille kertoo siitä, että ollaan egotasolla. Samoin jatkuva itsestään tai harjoittelustaan puhuminen viestii siitä, että ego on ottanut todellisen itsen paikan ja on vääristyneesti maailman keskus.

Oikeanlaista henkistä asennetta voi harjoitella myös asanaharjoituksessa. Mieli vertailee ja arvioi omaa kehoa, omaa “edistymistä”, oikeastaan kaikkea mahdollista, mutta sille voi myös laittaa esteitä. Ihminen voi päättää antaako vertailun jatkua vai keskittyykö johonkin muuhun. Kahta asiaa ei voi ajatella samanaikaisesti, joten kun mieli suunnataan olennaiseen, vertailulle ei jää tilaa. Harjoitushetkellä huomio on omassa kehossa, hengityksessä, energiassa, bandhoissa ja dristheissä. Harjoituksen ulkopuolella voi kiinnittää huomiota siihen, että ottaa muita aidosti huomioon ja on muille pyyteettömästi avuksi. Suuntaa siis huomiota itsestään pois ja alkaa nähdä maailman sellaisena kuin se oikeasti on.

ATHA YOGANUSASANAM

Patanjalin ensimmäisessä sutrassa puhutaan ihmisen valmiudesta aloittaa jooga. Oletus on se, että kun ihminen aloittaa harjoittelun, hän on valmis ottamaan vastaan haasteet, joita harjoittelu tarjoaa. Länsimaiselle ihmiselle voi olla vaikea hyväksyä traditio tuntematta sitä tai tutustumatta siihen ensin ulkopuolelta arvioiden. Joogassa ainoa tapa tutustua traditioon on harjoitella itse. Teoriakin on tarkoitettu vain niille, jotka käytännössä harjoittavat joogaa, koska vain sellaiselle ihmiselle joogan teoreettiset ja filosofiset tekstit avautuvat.

Joogasutrissa on tarkasti selitetty ihmisen henkisen kehittymisen tie sekä sen erilaiset esteet. Nykyään tilanne saattaa olla se, että ihminen haluaa joogan hyödyt, mutta ei haluaisi panostaa harjoitteluun tai tuntee, että itse voi päättää mitä ohjeita noudattaa ja mitä ei. Se tarkoittaa sitä, että asenne ei ole tarpeeksi antautunut ja luottavainen ja siitä syystä ei jooga pääse toteutumaan tarkoitetulla tavalla.

Nykyään ympäri maailmaa joogan nimellä opetetaan asanaharjoitusta ottamatta traditiota huomioon. Tällöin ei voi tietää mihin sellainen harjoittelu vie eikä myöskään mitä tehdä, jos ongelmia ilmenee. Jooga-asennot eivät myöskään itsessään muuta ihmisen olemusta, jos mieli on ristiriidassa sen kanssa mitä tekee. Jos ei siis seuraa traditiota kokonaisena systeeminä, ei voi tietää harjoittelunsa seurauksia. Tästä on varoiteltu vuosituhansien ajan ja se on edelleen ajankohtaista.

OIKEA TIETO JA OIKEA ASENNE

Kautta vuosituhansien joogassa on korostettu tiedon merkitystä harjoittelun täydentäjänä. Tieto on välittynyt suoraan opettajalta oppilaalle. Myös tänä päivänä on joogan harjoittelijan hyvä tietää edes jotain perinteestä, joogan periaatteista ja joogan historiasta. On olennaista tietää miten tulee harjoitella ja miksi. Ensimmäiset periaatteet, joita voi elämäänsä soveltaa löytyvät Patanjalin joogasutrista - Yama, Niyama. Nämä periaatteet mielessä tehdään myös asanaharjoitusta. Kun asenne on asanaharjoittelussa oikea, alkaa keho muuttua harmonisesti. Jos asenne muuttuu pysyvästi ihanteen mukaiseksi, myös mieli muuttuu vähitellen tyyneksi ja hyväksyväksi.

TIETOISUUDEN MUUTOS

Oikeanlainen harjoittelu ja keskittyminen olennaiseen vaikuttaa siihen, että ihminen alkaa erottaa itsessään selvemmin kolme kokemisen perustasoa: animaalisen, inhimillisen ja jumalallisen. Yhtäkään näistä puolista ei tulisi kieltää, vaan kaikista tasoista tulisi yksilönä olla tietoinen. Animaalisen tai inhimillisen puolen sivuuttaminen kokonaan ei ole mahdollista, mutta Yaman ja Niyaman noudattamisen ja säännöllisen harjoittelun avulla ihmisen animaalinen puoli jää vähemmälle ja inhimillinen puoli suuntautuu kohti Jumalaa. Jumalallisuuden tiedostaminen itsessään ei ole itsestäänselvyys, mutta joogaharjoittelun myötä tämäkin taso kaikille avautuu. Kysymys on siitä, että ihminen voi transformoida energiaa, ihminen voi päättää antaako periksi aistien vaatimuksille vai muuntaako energian korkeammaksi vastaamaan universumin luomisenergiaa.

Joogassa kaikki harjoitukset tähtäävät tietoisuuden tason nostamiseen. Asanaharjoittelu lähtee siitä, että ihminen tulee tietoiseksi kehostaan, lihaksista, hermoista, omista liikkeistään ja toisaalta omaan kehoon liittyvistä tunteistaan. Kun kehon jännityksiä alkaa huomata, voi niistä vähitellen päästä eroon. Kaikki kehon jännitykset lähtevät mielen jännitteistä. Kun jännitys poistuu kehosta, poistuu jännite myös mielestä. Hyvä kehotietoisuus on lähtökohta sille, että tulee tietoisemmaksi omista ajatuksistaan ja tunteistaan.

Useamman vuoden säännöllinen harjoittelu johtaa siihen, että kehon pintalihaksisto pehmenee ja rentoutuu. Sen jälkeen ihminen saavuttaa tietoisuuden syvemmistä lihaksista. Sama asanaharjoitus vaikuttaa eri tavalla vuosi vuodelta, sillä aina jonkun lihaksen rentouduttua, mennään syvemmälle kehoon. Lihastietoisuutta seuraa tietoisuus hermostosta, sisäelimistä, sileistä lihaksista sekä verenkierrosta ja nestekierrosta. Harjoitus vie kehonkin avulla asteittain kohti elämän mysteeriä.

Yleensä stressi ja vallitseva negatiivinen elämäntilanne näkyvät kehon pinnalla: hartiat ovat kovat ja jännittyneet, kasvojen lihakset ovat kireät, silmät liikkuvat levottomasti, liikkuminen on kulmikasta ja hätäistä ja hengitys usein riittämätöntä, lyhyttä ja tiheää. Syvemmällä kehossa on erilaista patoutunutta energiaa. Joskus pitkään jatkunut stressitila tai joku negatiivinen psyykkinen tila (pelko, suru, masennus) asettuu pysyvästi kehoon. Vaikka psyykkisesti tilanne onkin menneisyyttä, kokemuksen jäljet tuntuvat ja näkyvät jossain. Näihin tunteisiiin ja tuntemuksiin on vaikea päästä käsiksi. Niitä ei voi sanallisesti analysoida, koska niitä ei tiedosta. Olo on silti jatkuvasti hieman ahdistunut tai ei ainakaan rauhallinen, luottavainen ja seesteinen.

Stressitila ilmenee yleensä tuhoavana elämänasenteena ihmisen itsensä sitä tiedostamatta. Ihminen touhuaa ja toimii alituisen paineen alla, vaikka mitään ulkoista painetta ei ole. Se voi ilmetä työnarkomaniana, miellyttämisen tarpeena tai voimakkaana tarpeena olla hyödyllinen, ylemmyyden- tai alemmuudentunteena, muiden asioista huolehtimisena, mutta kuitenkin jonkinlaisena pakona läsnäolevasta hetkestä ja sen lisäksi vaatia sitten paineen purkautumista päihteillä tai suoraan negatiivisina tunnereaktioina.

Jooga pureutuu näihin ongelmiin. Niihin ongelmiin, jotka ovat olleet mukana elämässä kenties lapsuudesta tai syntymästäkin saakka. Kun asanaharjoituksella päästään tietoiseksi syvistä lihaksista, saadaan kosketuskohta siihen kohtaan kehossa, jossa tunne-energia on patoutuneena. Kun jännitys purkautuu, usein myös siihen sisältynyt tunne purkautuu. Kun tunne vapautuu, kenties elämänasennekin muuttuu rennommaksi. Ongelmastaan tulee usein tietoiseksi vasta silloin kun se poistuu.

Tietoinen ihminen ei kärsi. Tietoisena todellisuudesta on mahdotonta olla vihainen, ahne, kateellinen, pelokas. Tietoisena ihminen ymmärtää elämän luonteen ja hyväksyy sen. Luopuminen on osa elämää. Takertuminen tilanteisiin, toisiin ihmisiin, omaan näkemykseen on elämän vastaista. Tietoisuus muuttaa kaiken. Mitä korkeampi tietoisuuden taso, sitä syvemmin seesteinen, tyytyväinen ja iloinen ihminen on olosuhteista riippumatta.

KEHON JA MIELEN PUHDISTUMINEN => TASAPAINO

Jos tasapainon yrittää saavuttaa muulla tavalla kuin tulemalla tietoiseksi ongelmistaan ja käsittelemällä ne, tarkoittaa se yleensä sitä, että ongelmat kasautuvat alitajuntaan. Sieltä ne nousevat pintaan tunnereaktioina liittymättä välttämättä läsnäolevaan hetkeen. Ongelmat löytävät tilanteita ilmaistakseen olemassaolonsa, tullakseen tietoisuuteen.

Alitajuiset ongelmat joko hakevat ulospääsyä tunnereaktioina tai sitten ilmenevät riippuvuuksina tai muina pakko-oireina. Pelkkä oleminen tuntuu tuskalliselta. Olemiseen tarvitsee jonkinlaista tukea ja mielelle jotain askaroitavaa: kahvia, herkkuja, päihteitä, ristisanatehtäviä, iltapäivälehtiä, television katselua, turhanpäiväistä jutustelua tai juoruamista. Tapoja on monia.

Joogaharjoitus nostaa pintaan käsittelemättömiä tunteita eikä niitä siis tarvitse yrittää löytää. Nämä tunteet pitävät myös yllä elämänvastaisia asenteita. Joogaavan ihmisen tehtävä on työstää ongelma siinä vaiheessa, kun siitä tulee tietoiseksi. Järjestystä tai ajankohtaa ei voi itse päättää, mutta ongelman ilmetessä tulisi olla valmiina käymään se tunnetasolla läpi. Pelkkä verbaalinen terapia voi jättää menneisyyden trauman tunne-energian jäljelle kehoon. Ihminen järjellä ymmärtää miten asiat todellisuudessa ovat, mutta tunne on silti ristiriitainen ja vie energiaa.

Asanaharjoitus voi toimia ainutlaatuisena terapiana, jolla päästään lopullisesti eroon ahdistavista tunteista. Kun energia vapautuu myös kehosta, ongelma poistuu kokonaan. Joogassa jokainen on oma terapeuttinsa ja jatkuvasti syvällisesti tekemisissä itsensä kanssa. Ihmisen mieli on puhdistunut, kun alitajunnassa ei ole tiedostamatonta ainesta. Kun mielessä tai kehossa ei ole ylimääräistä jännitystä, ihminen elää tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa.

TERVE KEHO

Länsimaissa ajatellaan yleisesti, että terveen kehon ylläpitoon riittää terveelliset elintavat; ravitseva ruoka, päivittäinen liikunta ja riittävä uni. Itämaisissa traditioissa on aina korostettu hengityksen, mielen ja tunne-elämän merkitystä fyysisen terveyden ylläpitäjinä. Myös joogafilosofia sisältää saman näkemyksen, että ihmisen keho ei voi voida hyvin, jos hengitys on riittämätöntä tai mieli onneton. Keho, mieli(ajatussisällöt), hengitys ja tunteet heijastelevat toistensa tilaa suoraan ja epäsuorasti.

Jos hengitys on pinnallista, on keho luultavasti elinvoimaton, jäykkä tai heikko, sillä hengitys ei tällöin generoi tarpeeksi energiaa lihasten elävöittämiseen saati sitten muiden elintoimintojen vireyden ylläpitoon. Energian kulkua elimistössä voi rajoittaa myös negatiivinen, vääristynyt elämänasenne ja se voi tehdä kehosta vaihtoehtoisesti hauraan tai kovan, jatkuvasti oireilevan tai jopa kroonisesti sairaan. Myös pysyväksi jäänyt ahdistava tai masentava tunnetila vaikuttaa suoraan hengityksen kautta kehoon ja pitkällä aikavälillä ihminen alkaa fyysisestikin kuvastaa tunnetilaansa.

Yksi ihmiselämän haasteista on saada oma keho ja mieli harmoniaan. Se on vaikeaa siksi, koska keho ja mieli muuttuvat helposti koko ajan eri suuntiin. On olennaista ymmärtää keinot, joilla niitä saa vietyä toisiaan kohti. Keho on hidas. Keho nauttii rutiineista ja “pyytää” aina samoja asioita. Jos keho määrää elämän suunnan, ei minkäänlaista evoluutiota tapahdu. Ihminen voi tyydyttää kehonsa tarpeita loputtomiin ja huomata, ettei se tee onnelliseksi. Pikemminkin voi käydä niin, että huomaa elävänsä kierteessä, jossa kehon tarpeet sanelevat elämän suunnan ja elämän sisältö on erilaisten fyysisten tarpeiden tyydyttäminen.

Mieli puolestaan on nopea ja vilkas. Se liikkuu ajassa ja paikassa tehden ihmisen olon levottomaksi. Levottomuus vaikeuttaa läsnäoloa kulloinkin käsillä olevassa hetkessä, koska suurin osa mielen liikkeistä suuntautuu aina menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Elämän kokeminen tässä ja nyt voi voimistua ainoastaan, jos mielen saa hiljenemään. Jatkuva mielen liikkeille antautuminen tarkoittaa stressaantunutta ja usein myös neuroottista ihmistä. Jokainen impulssi pakottaa joko toimimaan tai ajattelemaan lisää. Koska ajatusimpulsseja ja assosiaatioita syntyy jatkuvasti, mieli ei enää palvele ihmistä, vaan ihminen palvelee mieltään. Mitä pidempään elää joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa, sitä turhautuneemmaksi ihminen itsensä tuntee. Jokainen nykyhetki jää kokematta.

Joogaharjoituksessa harjoitellaan läsnäoloa, joka on edellytys sille, että mieli tyyntyy ja sen kautta keho (hermosto) rauhoittuu. Jooga tuo mielen ja kehon yhteen erilaisten harjoitusten avulla. Mielen tasolla tehtävät harjoitukset vaikuttavat kehoon sekä elintoimintoja stimuloivasti että hermostoa rauhoittavasti. Keholliset harjoitukset vaikuttavat mieleen rauhoittavasti silloin, kun hengitys on tiedostettua ja levollista. Joogaharjoittelu auttaa näkemään miten mieli ja keho heijastelevat toistensa liikkeitä, miten mikäkin mielen liike tai tunne ilmenee kehossa ja toisinpäin ja miten hengityksellä voi vaikuttaa näihin kahteen olemuspuoleensa.

HENGITYSENERGIA

Muinaisessa sanskritin kielessä sanalla ´prana` tarkoitetaan sekä hengitystä että energiaa. Ne ovat siis erottamattomat. Koko ihmisen elämä riippuu hengityksestä ja mitä kokonaisvaltaisempi hengitys, sitä vitaalisempi ihminen. Hengitys on siis elinvoiman lähde ja vitaalisuus korreloi hengitystaidon ja -kapasiteetin kanssa. Hengitys vaikuttaa suuresti sekä mieleen, kehoon että tunteisiin ja toimii myös siltana näiden välillä.

Joogassa nimenomaan hengityksen avulla saadaan aikaan mielen ja kehon sulautuminen toisiinsa. Hengityshän tapahtuu itsestään autonomisen hermoston säätelemänä, mutta ihminen pystyy myös itse säätelemään hengitystään ja sitä kautta nostamaan energiatasoaan. Hengitystä tarkkailemalla saa myös tietoa siitä missä kehon osissa energia ei liiku. Oman hengityksensä rytmiä, laatua ja voimakkuutta voi muuttaa ja sitä kautta vaikuttaa lihaksiin, hermostoon ja myös tunteisiin.

Energian kulku elimistössä voi estyä erilaisista syistä. Jos lihaksissa on jännitystä, ne eivät ”hengitä”. Jos taas lihas myötäilee hengitysenergian aikaansaamaa laajentavaa ja supistavaa liikettä, se saa hoitoa ja energiaa tästä sykkeestä. Happi, vesi ja ravintoaineet kulkeutuvat rentoon lihakseen vaivattomammin kuin jännittyneeseen. Prana pääsee liikkumaan täysin vapaasti vasta kun kehon ja mielen kaikki jännitykset ovat lauenneet.

Jos keho on liian kuiva, jos siitä puuttuu elämä ja jousto, ei hengitysenergia helposti pysty elävöittämään kehoa. Hengityksellä ja ravinnolla yhdessä voi vaikuttaa suunnattomasti kudosten hyvinvointiin ja elävyyteen. Kun kaikki solut saavat happea, vettä ja oikeanlaista ravintoa, kudokset joustavat, uusiutuvat vilkkaasti ja solujen välinen informaation kulku toimii tarkoituksenmukaisesti. Joogan avulla prana saadaan virtaamaan uudelleen sielläkin mistä se on pitkään ollut poissa. Kaikki kudos herää henkiin tietoisuuden, hengityksen ja hyvän ravinnon avulla.

Asanaharjoituksessa on tärkeää tiedostaa miten hengitys muuttuu asennon vaihtuessa. Yksi tärkeimmistä asioista asanaharjoituksessa onkin hengityksen syvällinen ymmärtäminen ja sen avulla kehon puhdistaminen. Vaikka harjoituksessa käytetään hengitystekniikkaa, hengityksen pitää samalla noudattaa ihmisen omaa,syvää rytmiä, luonnollista pulsaatiota. Kun tämän pitää mielessä, alkaa koko keho ja elimistö harmonisoitua hengityksen kautta ja samalla siis ihmisen oman rytmin kanssa. Koko keuhkokapasiteetti ja kaikki hengityslihakset tulevat käyttöön, kun asanoita tehdään säännöllisesti. Vähitellen koko keho alkaa hengittää niin, että hengityksen liikkeelle saama energia kulkeutuu kaikkialle lihaksistoon, parhaimmillaan jokaiseen soluun.

Henkisestä näkökulmasta katsoen hengitys sisältää jokaisen yksilöllisen elämänhistorian. Kaikki voimakkaat tunnekokemukset vaikuttavat ainakin hetkellisesti hengitykseen ja jotkut traumaattiset kokemukset voivat pysyvästi vaurioittaa hengitystä. Myös pitkään jatkunut stressitila lyhentää hengityksen riittämättömäksi ja sitä kautta heikentää ihmisen elinvoimaa ja immuniteettia.

Yksinkertaistetusti voi sanoa, että koska sisäänhengitys on jokaisen ensimmäinen elämää vastaanottava hengitys, se kuvastaa sitä miten elämää ottaa ylipäätään vastaan. Jos sisäänhengitys on vapaa, kevyt ja luonnollinen, ihminen voi antautua elämälle ja kohdata avoimesti, rennosti ja rohkeasti kaiken sen mitä elämä eteen tuo. Sisäänhengityksen tiedostamaton kontrollointi aiheuttaa kehoon jännitystä, joka taas heijastuu mieleen. Kontrolli myös syö elinvoimaa ja ihminen voi tästä syystä tuntea itsensä usein väsyneeksi ilman sen kummempaa muuta rasitusta.

Uloshengitys on jokaisen viimeinen hengitys. Se kuvastaa irti päästämistä ja kaikesta luopumista. Jos uloshengitys on lyhyt, jos ihminen ei voi rentoutua uloshengityksen lopussa, on kyse tiedostamattomasta tarpeesta kontrolloida elämää ja etenkin kuolemaa. Uloshengitys ei saisi olla pidäkkeellinen eikä myöskään voimalla aikaansaatu. Täysin tasapainoinen hengitys edellyttääkin sopusointua elämän ääripäiden ja niiden väliin jäävän tilan välillä. Suhde omaan syntymään, omaan elämään ja kuolemaan ovat kaikki hengityksessä läsnä.